2/2 Kollaasin teksti 

Aloin rakentaa kollaasia pohjautuen assosiaatioihin ja omiin kokemuksiin, joita avainkuva herätti minussa. Olen matkustellut paljon pohjoisessa, Suomessa ja Norjassa. Oma henkilökohtainen suhde luontoon nousi tärkeäksi ajatukseksi ja se, miten arvokas asia luonto ympärillämme on. Sen kauneus, ja se, miten sitä pitäisi suojella. Kuitenkin heräsi myös ajatus siitä, miten pieni ihminen on ja loppujen lopuksi täysin luonnon armoilla. Yhdestä ihmisestä ei ole mitään vastusta esimerkiksi luonnossa tapahtuvia ilmiöitä vastaan, joudummehan pukemaan lämpimät vaatteet päällemme talvella ja emme voi viettää loputtomiin aikaa kylmässä. Emme hallitse myöskään luonnonkatastrofeja.

Luonto on valtava. Avainkuvaan joutuessamme hukkuisimme ympäristöön kuten aina väistämättä käy. Olemme vain pieniä muurahaisia keossa, teemme töitä ja rakennamme jatkuvasti suurta kekoa. Vaikka täytyy mainita se eroavaisuus muurahaisiin nähden, että ne eivät vahingoita luontoa näin tehdessään. Me elämme elämäämme luonnossa ja yritämme kahlita ympäristöämme -- vaikka se on pysyvä -- toisin kuin me ihmiset. Maa ei väisty eikä taivas katoa. Ihminen on hyvin itsekäs, ja nostaa oman roolinsa tärkeämmäksi ekosysteemissä kuin muut eliöt, vaikka mekin joudumme aina taipumaan luonnonvoimiin nähden.

Meidän pitäisi arvostaa enemmän luontoa ja ymmärtää pieni paikkamme isossa systeemissä. Meillä on samanlainen vastuu luonnon suojelemisesta kuten esimerkiksi pillerinpyörittäjällä: meidän pitäisi kierrättää luonnon hyväksi. Mutta emme silti kykene samaan, yhtä täydelliseen kierrätykseen kuin tämä pillerinpyörittäjä, johon kierrättäminen on koodattu sen perimään. Se, mikä eläimille luonnossa on luonnollista ja tyypillistä - miksi ihmeessä me ihmiset emme kykene samaan? Emme ota vastuuta loppukädessä siitä mitä aiheutamme, vaan orjuutamme luontoa ja yritämme valjastaa sitä omaan käyttöömme, vaikka emme koskaan saa korvattua takaisin sille aiheutettuja menetyksiä. Ihminen on epätäydellinen eikä elä ympäristön ehdoilla, kuten muut eliöt jotka hoitavat kyllä oman osansa luonnossa. Ihmisen järki on poikennut oikeudenmukaisuuden tieltä ympäristöämme kohtaan jo aikaa sitten kun aloimme rakentaa hirsimökkien sijaan betonisia ja raudoitettuja rakennuksia. Eivät muutkaan eliöt ala riistää ja muokata luontoa kehittyäkseen etevämmiksi, kuten ihminen. Älykkyys on tuonut mukanaan eräänlaisen tyhmyyden. Vaikka onkin etujemme mukaista että kehitymme, luonto  kärsii sen vuoksi.

Kollaasissa halusin osoittaa katsojalle että ihminen on pieni, ja ajelehtii suuressa virrassa. Nämä kolme jäälauttaa ovat ihmisen ainut turvarengas virtauksessa, mutta omalla tyhmyydellään pieni ihminen on aiheuttanut sen, että jäätikkö on sulanut pois ja ainoastaan nämä kolme lauttaa ovat jääneet jäljelle. Koko ajan lautat pienevät, ja ne sulavat vähitellen kokonaan pois (tämä kertoo ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista) samalla kun säälittävän pieni ihminen yrittää pysytellä pinnalla. Miten käykään kun lautat sulavat pois ja virta vie ihmisen mukanaan? Luonto jää ja ihminen on virran armoilla. Tämä on ihan arkipäivää todellisuudessa: jollei ihminen ala ymmärtää vastuutaan ja rupea kantamaan sitä niin kuin muut eliöt tekevät, niin hän kuvaannollisesti sulattaa kaiken jään, lämmittää ilmaston sietämättömäksi, tappaa viattomat eläimet, ja loppujen lopuksi vielä huuhtoo maan kokonaan jalkojensa alta: sitten me seisomme tyhjän päällä ja tuhoamme itse itsemme.

Aloin ensin rakentaa kollaasia kuvista, joita olen ottanut matkoillani pohjoisessa ja luonnossa. Alkuperäisessä kollaasissa oli kuvia tuntureista, ym. muita luontokuvia ja joitain kuvia myös itsestäni liikkumassa luonnossa. Oli myöskin kuvia luonnosta saadusta ruoasta. Alkuperäisen kollaasin näkökulma oli kertoa luonnon merkityksestä itselleni ja sitä miten tarkeä se on ihmiselle monin tavoin: ravinnon, hyvinvoinnin ja matkailun näkökulmasta..mutta sitten muutin ajatustani ja laajensin näkökulmaa kertomaan isommasta asiasta ja tein siitä ajankohtaisen tuomalla mukaan ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja puolestaan sen aiheuttamista ongelmista. Toteutin myös toisen kollaasin eri tavoin. Ensimmäisessä liitin kuvia henkilökohtaisista assosiaatioista ja kokemuksista yhteen, mutta seuraavassa kollaasissa sulautin ajatukset yhteen. Tein kollaasista kokonaisten metaforien ja vertausten sarjan: kokonaisuuden, jota katsoja voi itse tarkastella ja pohtia mitä merkityksiä kollaasista löytyy.

 

Kollaasin rakensin käyttämällä avainkuvasta otettuja lauttoja, ja liitin ne kemijokeen jossa on voimakas virtaus. Siirsin ihmisen noille lautoille: hän koittaa pysyä pinnalla eikä vajota virran vietäväksi vaikka samalla virtaus hitaasti kuljettaakin lauttoja ja häntä, eikä hän mahda mitään. Tämä kuvastaa sitä, että vaikka hän kuinka yrittää pysyä pinnalla niin virta silti kuljettaa häntä vääjäämättä kohti tuhoa samalla kun lautat pienevät ja tuki horjuu. Kollaasi kuvaa nykytilannetta maailmassa: ihmisen asemaa ja roolia itsensä ja luonnon tuhoajana. Vaikka ihminen yrittää kävellä kohti siltaa, näyttää siltä että silta on kovin kaukana ja että sinne pääseminen on lähes tulkoon mahdotonta. Tämä kertoo siitä miten ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää, ikäänkuin olisimme jumissa liukuhihnalla mikä vie koko ajan kauemmas ratkaisusta (sillasta) jolla voisi ylittää ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat. Taivaalla lentää pieni komeetta ja ihminen ei voi muuta kuin toivoa hartaasti sen nähdessään, että voisi vielä pysäyttää ilmaston lämpenemisen. Hänellä ei ole enää muuta toivoa (ja aika heikko toivo se onkin) kun lautta sulaa jalkojen alla samalla kun virtaus (aika) kuljettaa häntä yhä kauemmas ja kauemmas omasta ja luonnon pelastumisesta. Kollaasin kuvassa näkyy jätkänkynttilä, kemijoki ja pohjoinen ympäristö. Tällä ilmaisin, että ilmastonmuutos on alkanut vaikuttaa jo täällä pohjoisessakin.

 

Täytyy kyllä sanoa että ihminen on eräässä suhteessa aivan uskomattoman ylivertainen verrattuna kaikkiin muihin eliöihin maapallolla: vaikka ihminen onkin säälittävän pieni, kykenee hän aiheuttamaan aivan uskomattoman suuria ongelmia, jotka ovat aivan omaa luokkaansa.( Esimerkkinä vaikkapa juuri ilmastonmuutos)

 

Osio "lähilukua" herätti uuden merkityksen tulkintaani siten, että aloin pohtia ilmastonmuutosta eri tavoin kuin olen aiemmin tulkinnut. Aloin pohtia ihmisyyttä, ihmisen roolia ja ihmisen merkitystä ekosysteemissä. (Aiheena tätä olisi hyvä käsitellä opetuksessa vaikka liittyen ympäristön suojelemiseen ja saasteiden kierrättämiseen.) Sitä, miten iso vaikutus voi olla pienen eliön aiheuttama. Ja sitä, miten me eroammekaan muista eliöistä, ja miten meitä aina kuvataan niin ylivertaisiksi muihin eliöihin nähden kun olemme niin "älykkäitä ja kehittyneitä". Olemme kuitenkin joissain suhteissa paljon muita jäljessä: emme tajua osaamme luonnossa ehkä täysin, ja vaikka tajuammekin vastuun sen suojelemisesta, emme vieläkään pysty sitä kantamaan globaalisti. Ihmisyhteisö on vajavainen ja heikko, vaikka yksilönä pystyisimmekin tekemään hyviä valintoja. Aika mielenkiintoista, jos vertaa muihin eläimiin ja kun huomaa että ne ovat sekä yksilöinä että yhteisössä vahvoja ja kantavat vastuun toisistaan alttiimmin. Niille yhteisö on tärkeä ja se että jokainen kantaa kortensa kekoon. Ne suojelevat toisiaan, joskus jopa lajien yli. Vaikka näitä ominaisuuksia ei olisikaan kaikilla eläimillä, ne hoitavat sentään roolinsa ja tietävät omat tehtävänsä. Ihminen voi kulkea halutessaan aivan eri reittejä ja sysätä vastuun velvollisuuksistaan muiden niskoille.

Lukiessani muiden ryhmäläisteni kollaasitekstejä, havaitsin että olimme löytäneet Sallan kanssa samankaltaisen näkökulman kollaasille. Ihmisellä on vääristynyt suhde luontoon: "ihminen kuuluu luonnolle, luonto ei kuulu ihmiselle". Meillä on samanlainen ajatus kollaasin taustalla. Hassua huomata se näin jälkikäteen kun luin sen vasta oman kirjoitukseni jälkeen.