Perfomanssissa meillä oli roolijako siten, että Salla oli määränpää, minä taas kulkija joka kulki kohti määränpäätä, ja Emmi huolehti luonnossa matkan varrella näkyvistä eläimistä. Kokemuksena kulkijana oleminen oli voimakas kokemus, eläydyin tunnelmaan arktisessa ympäristössä kävelemisestä vahvasti ja melkein pystyin tuntemaan epätoivon kun en saavuttanutkaan määränpäätä. Performanssimme oli tarkoitus ilmentää tunnetta siitä että katsoja olisi astunut avainkuvan ympäristön kaltaiseen pohjoisen alueen sisälle. Kun kulkija ei jaksanut enää kävellä ja luovutti kulkemasta kohti määränpäätä, hän istui hangelle ja alistui tilaan ja luonnonvoimille. Luonto oli voittanut väsyneen kulkijan. Tunne alistumisesta iski minuunkin läpi roolin ja pystyin kuvittelemaan itseni siihen tilanteeseen. Olen kerran ollut samankaltaisessa tilanteessa, joskaan en eksynyt. Tunne omasta väsymyksestä iski myös päälle. Performanssia oli mukava esittää. Tulkitsimme avainkuvaa uudella mielenkiintoisella tavalla. Performansi herätti halun tehdä taidetta myös eläytymällä tunnetiloihin eri rooleissa.