Näyttely kokonaisuudessaan oli vaikuttava. Erityisesti Menetyksiä-näyttely imaisi minut. Jäin tuijottamaan Kurskin sukellusveneonnettomuudesta kertovaa teosta, siinä oli niin vahvaa tunnetta. Mutta lopulta löysin avainkuvani sieltä muiden töiden joukosta. Ensinnäkin teos oli paljon isompi kuin alunperin osasin kuvitella. Luulin että se on vain pieni valokuva. Värit erottuivat paremmin paikan päällä ja tilan tuntu oli suuremman koon vuoksi tehokkaampi. Teos herätti samanlaisia tunteita kuin aiempienkin tarkastelujen yhteydessä, tosin museossa paikan päällä se oli paljon vaikuttavampi. Tunnelma oli pohjoinen, arktinen. Se kertoo minulle luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Tässä on alue jota ihminen ei ole vielä valloittanut, sillä se ei ole ihmisen hallittavissa. Voin kuvitella teoksen edessä, että jos olisin paikan päällä siellä missä kuva on otettu, ilma olisi kostea, kylmä ja raikas. Talvinen ilma mutta meren takia ilma on kosteampi ja en tiedä pystyisikö alueella oleskelemaan missään kauaa paikoillaan etten jäätyisi. Teos eroaa siis siten, että kuvan ilmapiiriin pääsee helpommin sisälle ja se vangitsee katseen paremmin. Katsellessa teosta herää ajatuksia villistä luonnosta. Näyttelyyn pääsi sisälle melko vaivattomasti, sillä luonto ja ihmisyys ovat aina kiehtoneet minua ja ne ovat lähellä sydäntäni. Erilaiset tulkinnat ihmisen ja ympäristön sekä ihmisen suhteesta luontoon ovat mielenkiintoisia.